Kuin surmaisi satakielen

Proosan analyysi

Amerikkalaisen Harper Leen romaani Kuin surmaisi satakielen on julkaistu vuonna 1960 ja kirjan kustantaja on Gummerus Kustannus Oy.

Romaanin lajityyppiä voisi hyvin tunnistaa kehitysromaaniksi sillä tässä kuvaillaan hyvin paljon lasten kasvua todelliseen maailmaan kun nuori tyttö Scout, joka asuu pienessä kaupungissa nimeltä Maycomb, huomaa oikeudenkäynnissä ihmisten todellista luonnetta ja heidän ennakkoluulojen vahvuutta tummaihoista rotua kohtaan. Romaanissa on käyty hyvin tarkasti kaikki asiat kohtauksesta henkilökuvauksiin.

Yllätyin kun huomasin miten paljon vaivaa on nähty henkilöiden kuvaamiseen. On mahdollista huomata kun jonkun henkilön luonteenpiirrettä tai ulkonäköä kuvataan suunnilleen puolella sivulla. Kun lukee kuvailut niin voi helposti hahmottaa henkilöitä omassa päässä. Kirjailija on pistänyt kertojan kertomaan hyvin tarkasti kertojan näkökulmasta niin joskus voi kuvitella itseään samassa tilanteessa. Romaanissa kertoja kuvailee henkilöjen puhetapoja yksityiskohtaisesti kuten: "Hänen äänestään oli kadonnut kuivuus, välinpitämätön sävy ja huusi äänellä, jossa kajahti arvovaltaa."  Pelkällä kertojan tarkalla kuvauksella mielessä pystyy havainnoimaan eri henkilöiden persoonia.

Samoin kuin henkilökuvauksissa miljöön kuvaus oli hyvin yksityiskohtaista. Kirjailija oli laittanut paljon kuvausta, mutta ei liian paljoa ettei kyllästyisi lukemiseen vaan hän mahdollisti sen, että voi eläytyä siihen kohtaukseen kun lukee hiljaa kotona sohvan tai sängyn päällä. Romaanin miljöö oli keskittynyt vuoteen 1935, jolloin orjakauppa Yhdysvalloissa oli vielä sallittua ja romaanissa käytettiin myös "orjia", jotka olivat enemmän tässä romaanissa palvelustyttöjä ja -naisia. Tarkan kuvauksen mukaan voidaan olettaa että Lee on elänyt tätä aikaa ja sen avulla saanut kuvailtua miljöötä yhtä tarkasti kuin katsoisi itse sitä miljöötä. Romaanissa huomaa myös sosiaalisen miljöön kuvausta kuten "köyhien syrjäseutu" tai "rikkaiden alue".

Tarina kertoo nuoresta tytöstä nimeltä Scout, joka on kertojana tässä tarinassa, ja hänen veljestään Jeremystä, jotka ajan myötä pääsevät kohtaamaan todellisuutta, joka ei ole niin kuin he kuvittelivat. Romaanissa Scoutin ja Jeremyn isä Atticus, joka on asianajaja ja jonka täytyy puolustaa mustaa miestä, jota on syytetty valkoisen naisen raiskauksesta. Oikeudenkäynnin aikana tunnelma tiivistyy. Atticus kuulustelee uhria ja hitaasti lukija saa itse selville mitä hän yrittää kun tulee kohta missä Atticus mainion deduktiivisen taidon avulla paljastaa uhrin valheellista tarinaa ja tätä kohtaa sanoisin romaanin kliimaksiksi. Mutta mikä lopputulos tässä tapauksessa oli? Sanoisin lopputuloksen olevan tekstin käännekohta, mutta sen saatte itse ottaa selville. Lopputulos oli ensin hyvin arvattava, mutta yllätyin kun luin sen loppuun.

Kertoja on romaanissa hyvin selvä minäkertoja. Kertoja on hyvin pistetty kertomaan minäkertojana Scoutin näkökulmasta ja yritettiin pitää mahdollisimman vähän kaikkitietävän piirteitä ja sen sijaan pistettiin kertojaa eläytymään mahdollisimman paljon. Kertoja on ilmoittanut itse tekstin aikana, että on kokenut kaiken itse ja on myös kasvanut aikuiseksi niin kertoja on tässä tapauksessa luotettava. Kertoja näkyy tekstissä hyvin paljon sillä hän kommentoi asioista omilla mielipiteillään, kuvaa tapahtumapaikkoja omilla näkemyksillään ja tuomitsee tai kritisoi henkilöiden käytöksiä.

Romaanin tempo oli aika hidas ja viipyili paljon maisemian ja miljöön kuvauksissa. Asioita jäätiin pohtimaan kauan eli sanoisin, että hidastusta oli tarpeeksi tekstissä. Kun Atticus oli tekstissä haastatellut uhria niin siinä vaiheessa oli lukijan itse pitänyt päättelemään asian kulkua tai arvioimaan lopputulosta.

Kirjan teemana näkyy selvästi oikeudenmukaisuus, omatunto ja suvaitsevaisuus kun romaanissa suhtaudutaan mustiin ihmisiin hyvin ankarasti. Kirjassa huomaa myös miten nykyajassa näkyy vieläkin eriarvoisuutta eri rotujen välillä ja myös sitä miten ennakkoluulot vaikuttavat moneen ihmisiin.